Talouden trendit

Maksuhäiriöitä enemmän kuin koskaan

Suomen Asiakastiedon mukaan kolmikymppisistä miehistä peräti joka kuudennella on maksuhäiriömerkintä.

Asiakastiedon mukaan maksuhäiriöisten henkilöiden kokonaismäärä on syys-lokakuun vaihteessa saavuttanut jo 370 000 rajan, jota ei koskaan ennen ole ylitetty.

Vuodesta 2010 Suomen Asiakastieto Oy:n rekisterissä olevien maksuhäiriöisten joukko on kasvanut yli 50 000 henkilöllä. Maksuhäiriöisten osuus koko aikuisväestöstä on nyt 8,5 prosenttia.

”Tuoreet luvut osoittavat, että suunta ei kääntynytkään laskuun, vaan kasvu jatkuu. Huolestuttavan moni maksaa vanhoja luottoja ottamalla uutta lainaa. Jos maksukyky jostain syystä edes hetkeksi pettää, on edessä usein se ensimmäinen maksuhäiriömerkintä, joka estää rahaluoton saamisen kokonaan”, pohtii liiketoimintajohtaja Jouni Muhonen Suomen Asiakastieto Oy:stä.

Ensimmäisen merkinnän jälkeen uusia tulee nopeasti lisää, kun muutkin luotot sekä esimerkiksi verot, vuokrat ja puhelinlaskut jäävät maksamatta, Asiakastieto toteaa.

Tammi-syyskuussa maksuhäiriömerkintöjä on rekisteröity 229 000 henkilölle yhteensä 1,1 miljoonaa kappaletta. Merkintöjen syynä on ollut keskimäärin 2 100 euron maksamaton saatava.

Samoilla henkilöillä voi olla satoja, enimmillään jo tuhat maksuhäiriömerkintää. Yhteensä kuluttajilla on Asiakastiedon rekisterissä 6,2 miljoonaa merkintää eli keskimäärin jokaisella rekisteröidyllä niitä on 17.

Yritykset ovat kiristäneet luottopolitiikkaansa niin, etteivät nuoret enää saa luottoa yhtä helposti kuin ennen. Kulutusluotot ovat määrältään nykyään suurempia, eikä niitä myönnetä juuri aikuisiän saavuttaneille, joilla tulot ovat yleensä varsin pienet ja työpaikat epävarmoja. Tämä on kääntänyt maksuhäiriöisten alle 25-vuotiaiden määrän laskuun. Kaikissa muissa ikäryhmissä maksuhäiriöisiä on suhteellisesti nyt selvästi enemmän kuin kaksi vuotta sitten. 25-34-vuotiaista suomalaisista keskimäärin jo 13 prosentilla on maksuhäiriömerkintöjä.

”Tämän ikäryhmän miehistä maksuhäiriöisten osuus lähentelee jo 16 prosenttia, mikä on aivan poikkeuksellista. Luotonmyöntäjänä suhtautuisin tähän aktiiviseen asiakasryhmään erittäin kriittisesti. Saman ikäisillä naisilla maksuhäiriöriski on selvästi pienempi, sillä heistä maksuhäiriömerkintöjä on noin kymmenellä prosentilla”, Jouni Muhonen huomioi.

 

Kommentoi
Ylös
>