Asunnot ja kiinteistöt

Kiinteistömaailma: Kerrostaloyksiöistä huutava pula

Kiinteistövälittäjät uskovat pienten kerrostaloasuntojen kysynnän kovaan kasvuun, kertoo Kiinteistömaailman barometri.

Kiinteistövälittäjät uskovat pienten kerrostaloasuntojen kysynnän kovaan kasvuun, kertoo Kiinteistömaailman barometri.

Kiinteistömaailman kiinteistövälittäjäbarometrin mukaan yli 60 prosenttia kiinteistönvälittäjistä odottaa kerrostaloyksiöiden ja -kaksioiden kauppamäärien kasvavan vähintään 10 prosenttia seuraavien kuuden kuukauden aikana.

Selvästi aiempaa isompi osa välittäjistä odottaa kauppamäärien reilua kasvua myös muun tyyppisissä asuntoissa.

Kiinteistömaailman mukaan odotukset asuntokaupan vilkastumisesta ovat nyt merkittävästi korkeammalla kahteen aiempaan eli viime syksyn ja kevään välittäjäbarometriin nähden.

Kiinteistömaailman puolivuosittaiseen Kiinteistönvälittäjäbarometriin vastasi maaliskuussa yhteensä 486 asuntokaupan ammattilaista, joista aiempaa useampi arvioi paitsi vilkastuvaa kauppakesää myös hintojen nousua.

”Tuloksista on luettavissa selvästi enemmän odotuksia kuin edellisillä barometrikerroilla. Välittäjiä, jotka odottavat kauppamäärien kasvavan, myyntiaikojen lyhenevän ja myös hintojen nousevan, on näkyvästi isompi määrä”, sanoo Kiinteistömaailma Oy:n toimitusjohtaja Erkki Heikkinen.

Erot Uudenmaan ja muun Suomen odotuksissa ovat monilta osin yllättävänkin pienet. Yksi asuntotyyppi on asuntomarkkinoilla alkavana kesäsesonkina erityisen kuuma kohde – ja se on kerrostaloyksiö.

”Uudellamaalla lähes 90 prosenttia välittäjistä sanoo, että tulevalla puolivuotiskaudella yksiöistä on pulaa ja muualla maassakin 75 prosenttia. Ero on huikea esimerkiksi omakotitaloihin verrattuna, joista pulaa valittaa alle 20 prosenttia välittäjistä niin pääkaupunkiseudulla kuin muuallakin maassa. Asuntokaupan ammattilaisten viesti rakennuttajille on aivan helmenkirkas”, Heikkinen sanoo.

Yksi merkittävimmistä muutoksista välittäjien odotuksissa kohdistuu omakotitalojen hintaan: hinnanlaskua odottavien välittäjien määrä on pienentynyt merkittävästi. Siinä missä viime keväänä reilusti yli puolet välittäjistä uskoi omakotitalojen hintojen laskuun, on heitä enää alle kolme kymmenestä. Valtaosa odottaa kauppojen syntyvän alkavalla kesäkaudella jokseenkin entisellä hintatasolla.

Kommentoi
Ylös
>