Makrotalous

Hurja ennuste: “Helikopteriraha voi lähteä ensimmäisenä lentoon Japanissa”

Hurja ennuste: “Helikopteriraha voi lähteä ensimmäisenä lentoon Japanissa”

Voisiko keskuspankki jakaa rahaa suoraan kansalaisille? Varainhoitoyhtiön sijoitusjohtaja uskoo tämän olevan mahdollista.

Helikopteriraha tarkoittaa yksinkertaistettuna sitä, että keskuspankin rahoituksella valtio antaa rahaa kansalaisten käyttöön.

”Keskuspankkien politiikka on ollut ja on edelleen avainasemassa rahoitusmarkkinoiden vakaudessa. Markkinoiden suurin yksittäinen riski tällä hetkellä on tukipolitiikan uskottavuuden mureneminen”, sanoo Pictet Wealth Managementin sijoitusjohtaja Cesar Perez Ruiz.

 “Uskomme keskuspankkien edelleen yrittävän tukea kasvua ja inflaatiota. Tässä työssä niiden on edettävä yrityksen ja erehdyksen kautta ja käytettävä epätavanomaisia keinoja, sillä keskuspankit eivät pysty alentamaan korkoja juurikaan (jos yhtään) aiheuttamatta tahattomia seurauksia.”

Helikopterirahasta uskalletaan jo puhua

Tämän vuoksi keskuspankit ovat alkaneet vaatia yhä vahvemmin toimenpiteitä myös finanssipolitiikan puolella, kuten suunnitellun myyntiveron nostamisen lykkäämistä Japanissa tai verojen alentamista ja infrastruktuuri-investointien tukemista Euroopassa. Jotkut päättäjät ovat jopa uskaltaneet puhua helikopterirahasta – kokeilusta, jossa keskuspankit painaisivat rahaa valtioiden kulutuksen rahoittamiseksi joukkolainojen ostamisen sijaan, niin kuin monissa elvytyshankkeissa on viime vuosina tehty.

Helikopterirahalla olisi sen etu, että sen onnistuminen ei riipu lainaamisen kasvusta. Tämä olisi suhteellisesti helpompaa toteuttaa Japanissa, jossa kuponkeja on jo käytetty jo aiemmin ’käytä tai menetä’ -kampanjoissa. Samanlainen toteutus olisi paljon hankalampi Euroopassa, kuten Mario Draghi sanoi äskettäin. Mitä tahansa tapahtuukin, voimme luottaa siihen, että keskuspankit jatkavat elvyttävää politiikkaansa. Markkinoiden ei vain pidä menettää malttiaan.

“Älkäämme unohtako EKP:n pääjohtajan Mario Draghin historiallista lupausta, että keskuspankki tekee kaikkensa pelastaakseen euron. Sitä pidettiin käännekohtana euroalueen valtioiden velkakriisissä. Nyt EKP käyttää työkalupakkiaan ja yrittää nostaa lainoja ja auttaa pankkisektoria. Pankkien osakkeet ovat reagoineet myönteisesti, ja EKP:n toimet näyttävät purevan vähitellen reaalitaloudessa: vuoden ensimmäisellä neljänneksellä euroalueen luottovirrat kasvoivat nopeammin kuin sitten vuoden 2011.”

Negatiiviset korot eivät toimi

Japanin rahapolitiikalla on ollut sekalaisia tuloksia tähän mennessä. Tammikuussa käyttöön otetut negatiiviset korot eivät ole pysäyttäneet jenin nousua, ja viimeisimmät inflaatioluvut ovat saaneet epäilyt heräämään Japanin keskuspankin kyvystä saavuttaa kahden prosentin inflaatiotavoitteensa lähitulevaisuudessa.

Huhtikuun lopussa Japanin keskuspankki kokikin paineita ryhtyä lisätoimiin talouden piristämiseksi ja/tai joustavan kannan ottamiseksi negatiivisiin korkoihin, kuten EKP on tehnyt. Japanin keskuspankki päätti olla ryhtymättä toimiin silläkin uhalla, että se herättää entistä enemmän hämmennystä omasta tavastaan reagoida tilanteisiin sekä saa jenin nousemaan entistäkin vahvemmin, vakautta horjuttaen. Markkinat ovat valitettavasti vastanneet lisäämällä japanilaisten omaisuuslajien riskipreemiota. Samaan aikaan valuutan vahvistuminen lisää Japanin keskuspankin paineita ryhtyä toimiin.

“Kiinan keskuspankki on myös suurissa paineissa. Sen renminbin käsittely on ollut viime aikoina epävarmempaa kuin finanssikriisin jälkeen, ja valuutan arvo on horjunut. Tämän seurauksena olemme nähneet huomattavien pääomamäärien poistuneen maasta, jolloin keskuspankin on ollut pakko taas käyttää varantojaan valuutan puolustamiseksi. Tämä selittää markkinoiden myllerryksen vuoden alussa. Tilanne on voinut vakaantua toistaiseksi pääomaliikkeiden rajoitusten lisäämisen ansiosta, mutta luottamuksen Kiinan politiikkaan on vielä palauduttava ennalleen.”

Kommentoi
Ylös
>