Johdannaiset

Raaka-aineet sijoituskohteena

Viimeaikainen raaka-ainehintojen romahdus on lisännyt niihin sijoittavien tuotteiden kysyntää ja ne sopivatkin yhdeksi mausteeksi allokoidun salkun sisältöön.  Nykyään kuka tahansa voi ostaa vaikkapa fyysiseen kultaan sidottua ETF-rahastoa kotisohvaltaan osakevälittäjän kautta. Raaka-aineiden hinnat määräytyvät kysynnän ja tarjonnan perusteella maailman raaka-ainepörsseissä, joista suurimmat toimivat New Yorkissa, Chicagossa ja Lontoossa. Raaka-aineisiin voi sijoittaa, hyödyke-ETF:ien, sijoitusrahastojen, johdannaisten, tai suorien osakkeiden kautta jotka toimivat raaka-ainesektorilla. Euroopassa niiden kaupankäynti on keskittynyt Lontoon ja Saksan pörsseihin.

Hyödyke ETC:t raaka-aine sijoittamisessa

ETC:t (Exchange Traded Commodities) ovat ETF:ien kaltaisia indeksiosuuksia, jotka sijoittavat raaka-aineisiin ja hyödykkeisiin. Niillä käydään kauppaa pörssissä kuten osakkeilla. ETC:t ovat joko fyysisesti suoraan kohde-etuutta replikoivia tai johdannaispohjaisia sijoitusinstrumentteja. ETC:t eivät ole juridisesti rahastoja kuten ETF:t, joten niihin voi liittyä liikkeeseenlaskijaan liittyvä luottoriski, mutta ei aina, jos luottoriski on pyritty poistamaan vakuusjärjestelyillä. ETC:t ovat siis velkakirjoja, joiden tarkoitus on seurata valitun raaka-aineen tai hyödykkeen hinnan kehitystä seuraavaa indeksiä tai indeksikoria.

Suurin osa ETC-tuotteista pyrkii seuraamaan laskennallista raaka-aineindeksiä joka on hinnoiteltu raaka-ainefutuureiden mukaisesti. Sijoittajan tulee muistaa että raaka-aineet eivät tarjoa sijoituskohteena osinkoja tai korkotuottoa, vaan ainoa tapa tehdä niillä rahaa on myydä ne ostohintaa paremmalla hinnalla. Raaka-aineet ja niihin liittyvät futuurit ovat myös spekulanttien pelipapereita. ETC-tuotteissa sijoittajan saamaan kokonaistuottoon vaikuttavat mm. raaka-aineen hinnanmuutos, futuurien rullausvoitot ja tappiot sekä valuuttakurssit. Osaan raaka-aineista kuten jalometalleihin on olemassa ETF-tuotteita, jotka omistavat kohde-etuuden kuten esimerkiksi kultaa. Näissä sijoittajan tulee tarkistaa ETF:n rahastoesitteestä (prospectus) onko kultavarannot eroteltu sen säilyttäjäpankin muusta varallisuudesta ajatellen mahdollista maksukyvyttömyystilannetta, sillä näissä voi olla pahimmillaan sijoituksen menettämisen riski.

Futuurien merkitys ETC-tuotteissa

Futuurisopimus on sitoumus ostaa sovittu määrä kohde-etuutta sovitulla hinnalla tiettynä ajankohtana tulevaisuudessa. Sijoittajan on hyvä huomioida että esim. kahvisijoituksen tuotto saattaa poiketa kahvin todellisesta markkinahinnasta. Tämä johtuu siitä että johdannaispohjaisissa ETC-tuotteissa käytetään futuurisopimuksia, joiden erääntyessä rahasto joutuu myymään nykyisen futuurisopimuksen ja ostamaan myöhemmin erääntyvää sopimusta tilalle, josta syntyy kustannuksia tai tuottoa riippuen futuurin kysynnästä ja tarjonnasta. Futuurien erääntymisestä johtuen indeksin tuotto muodostuu futuurien rullaustuotoista, futuurien hinnanmuutoksista tai sen vakuustuotosta, joka on sopimusosapuolten vakuudelle maksettavaa korkotuottoa. Eripituiset sopimukset futuureissa vaikuttavat myös indeksien likviditeettiin ja hintaherkkyyteen, jotka näkyvät sijoittajalle kustannuksina ja tuottoina. ETC-tuotteiden hyödykeindeksit voivat olla forward-indeksejä, jotka seuraavat pitkälle erääntyviä futuurisopimuksia. Enhanced-indeksejä, joissa käytetään aktiivista strategiaa, jonka tavoitteena on voittaa passiiviset vaihtoehdot tai perinteisiä indeksejä, jotka seuraavat lähimpänä erääntyviä futuureja.

Raaka-ainerahastot joutuvat rullaamaan futuureja, sillä muutoin ne joutuisivat vastaanottamaan kohde-etuuden raaka-ainetta. Joskus futuurimarkkinan hinnat saattavat olla raaka-aineen spothintaa korkeammat, jolloin puhutaan contangosta. Futuurimarkkinan hinnan ollessa alempi, puhutaan backwardationista. Kun futuurisopimus lähenee erääntymistään, futuurin hinta lähestyy spot-hintaa. Backwardationissa ostanut tekee siis voittoa ja contangossa tappiota jos spot-hinta pysyy paikallaan.

Kuinka käydä kauppaa ETC-tuotteilla?

Pörssinoteeratuilla raaka-aineilla käydään kauppaa samoin kuten tavallisilla osakkeilla. Suurin osa hyödyke-ETF:stä on listattu ulkomaisissa pörsseissä kuten USA:ssa ja useissa Euroopan maissa. Saksan Xetran pörssistä löytyy esimerkiksi raaka-aineisiin erikoistuneen ETF-Securitiesin sijoitustuotteet, jotka ovat helposti ostettavissa sähköisesti osakevälittäjän kuten Nordnetin kautta.

 

Muutamia syitä raaka-aineiden viimeaikaiseen laskuun

Raaka-aineiden viimeaikaiseen laskuun ovat vaikuttaneet monet asiat, kuten Kiinan keskuspankin devalvaatiopäätökset ja maan talouskasvun hidastuminen. Halpeneva juan hidastaa raaka-aineiden tuontia maahan ja laskee näin ollen myös raaka-aineiden hintoja. Kiina on yksi maailman suurimpia raaka-aineiden kuluttajia, joten sen vaikutukset raaka-ainemarkkinoihin ovat suuret. Tosin, jos halventunut juan tukee maan taloutta, lisää se myös raaka-aineiden kysyntää. Kiina pyrkii siis devalvoinnillaan tukemaan vientiyritysten hintakilpailukykyä maailmankaupassa.

Vahvistuva dollari vaikuttaa myös raaka-aineiden hinnanlaskuun, sillä varantovaluutalla hinnoitellaan lähes kaikki tärkeimmät raaka-aineet. Dollarin vahvistuessa raaka-aineiden dollarimääräinen hinta laskee. Kehittyvistä maista monet ovat raaka-ainetuottajia, joilla on tällä hetkellä myös riesanaan dollarimääräisiä lainoja. Dollarin vahvistuminen on aiheuttanut dollaripääomien pakenemisen kehittyvistä maista, joka on näkynyt myös pörssikursseissa ja valuuttojen heikkenemisenä. Tämä kokonaisprosessi on vaikuttanut kulutuksen hiipumiseen ja raaka-aineiden kysyntään, joka puolestaan laskee niiden hintoja.

Raaka-aineiden hintoihin vaikuttavat myös monet muut tekijät. Raaka-aineet ovat spekulatiivisia sijoituskohteita joten arvonmuutokset saattavat olla nopeita ja syklisiä. Sijoittajan kannattaa tutustua ennen sijoituspäätöstä liikkeeseenlaskijan rahastoesitteeseen ja tutkia miten ETC-tuotteen rakenne on toteutettu ja mitä indeksiä se seuraa. Johdannaiset eivät myöskään käyttäydy täysin samoin kuten perinteisen indeksituotteen osatekijät, mikä saa sijoittajat monesti ihmettelemään poikkeavaa kohde-etuuden hinnankehitystä.

Rolf Lönnqvist, meklari ja ETF-asiantuntija, Nordnet

Kommentoi
Ylös
>